Wintertime sadness

Painoit oven kiinni.

En edes itkenyt enää.
silmäkulmasta tippui vain
raskas pisara,
yhtä ei lasketa.

Siivosin heti,
sinut pois
ja pölytkin.

En halunnut pysähtyä,
siksi kiersin ympyrää,
yksiössä, yksin.

Hiljaisuus huokaa takaisin,
ja vuorokaudessa on edelleen
liikaa pimeitä tunteja.

Liian voimaton mieli,
vaikeampaa onkin olla
yksin itsekseen,
kuin yksin kahdestaan.

Olen nyt liian uupunut
kliseisiin.

Näkymätön

Valkea maa,
kohmeinen multa,
pureva viima,
jäinen rauha.

Ei kai vaan taas jonkun
kovempi sydän,
ja kovemmat kädet?

Lumiviltin alle,
ihminen tekee pedin.
Voi kun joku vielä
muistaisi herättää.

Ei sentään olla edes
Siperiassa,
ja talvikin on leuto,
miettii ihminen.

Olisipa talviturkki.

Jokainen seppä,
takoo oman onnensa.
Ei ollut voimia nostaa lekaa
eikä vasaraa.